Tammiston tilan historia
Tammiston päärakennuksen on rakennuttanut 1916 Atte Frank, silloisen Naantalin kylpylän johtaja sekä kuuluisan kauppiassuvun jälkeläinen. Ilmeisesti hänen ajatuksenaan oli tehdä Tammistosta kylpylään kuuluva pensionaatti. Tästä ei ole varmaa tietoa, mutta talon pohjapiirrustus antaisi siihen viitteitä . Mansardikattoineen tila on puhdaslinjainen kartanorakennus vuosisadan vaihteesta.
Kartanohistoriaa tilalla ei kuitenkaan ole vaan maanviljelijä Uuno Nieminen osti talon puolivalmiina kaksikymmenluvun vaihteessa. Tällöin Uunon vaimon Lyylin mukana tilaan liittyi myös peltoa Raision Ihalassa sijaitsevalta Siirin tilalta. Tästä alkoi Tammiston lähes 60-vuotinen taival viljelysmaatilana. 80-luvun puolivälissä jatkajaa ei enää viljelystoimille löytynyt ja 25 ha peltoa vuokrattiin ulkopuolelle.
Vuonna 2016 pellot palautuivat perhepiiriin kun nykyisen emännän puoliso Heikki Harismaa otti maat vuokralle hevosheinän viljelyä varten. Nykyisin kaupungin kasvaessa Tammisto sijaitsee keskellä vehreää samannimistä asuinaluetta, kahden kaupungin, Naantalin ja Raision syleilyssä. Turun keskustaan pääsee pikatietä pitkin kymmenessä minuutissa.

Uuno ja Lyyli Nieminen perheineen. Uunon vieressä Antti Nieminen, tilan seuraava isäntä. Nykyinen emäntä on Antin tytär.
Majoitusta jo yli 30 vuotta
Miniäksi 60-luvulla taloon tullut Pirkko Vaissi ( ent. Nieminen) aloitti majoitustoiminnan tilalla jo 1990-luvulla. Hän oli yksi pioneereista Turun alueella aamiaismajoitustoiminnassa. Muutama vuosi tämän jälkeen Muumimaailma avattiin Naantaliin Kailon saareen ja majoituksen tarve nousi räjähdysmaisesti kasvuun. Yhä tänäkin päivänä Tammisto on erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Pirkko kunnosti aluksi muutaman huoneen päärakennuksesta sekä myöhemmin muutaman tilan ulkorakennuksista majoitusvieraiden käyttöön. Kokouksia, yritys- ja perhejuhlia pidettiin Pirkon emännöinnin vuosina myös paljon. Pirkko jäi eläkkeelle vuonna 2008 tyttärensä Anun ottaessa ohjat yritystoiminnasta.

Pirkko Vaissi asui tilalla lähes 50 vuotta.
Moderni emäntä

Tammiston yrittäjä Anu Vaissi-Harismaa
Talon nykyinen emäntä, tilan kolmas polvi palasi juurilleen vuonna 2008 . Ammatiltaan Anu Vaissi-Harismaa on ala carte-kokki, myöhemmin hän kouluttautui myös hotelli-ravintola-ja suurtalousalan esimieheksi. Anu asui 17 vuotta Helsingissä ja muutamaan otteeseen myös maailmalla ja työskenteli Helsingin fine dining-ravintoloissa ennen kuin asettui takaisin lapsuudenmaisemiinsa. Anu on kasvattanut vuosien varrella majoitustoimintaa 6 majoitusyksiköstä 15 yksikköön ja kesällä päivittäin noin 50 majoitusasiakasta pyörähtää yöpymässä tilan erilaisissa majoituskohteissa. Ensimmäiset kymmenen vuotta tilalla vietettiin juhlia ja yksityistilaisuuksia, mutta vuonna 2022 keskelle koronaa perustettu Tammiston Kuulas-ravintola muutti liiketoiminnan suunnan eikä yksityistilaisuuuksia enää tilalla järjestetä. Ravintolaansa Anu on ammentanut ideoita ja tarinoita vanhasta agraarikulttuurista ja tilan historiasta. Voit nauttia vaikkapa Peltomiehen piknik-korin omenapuiden alla siemaillen Syytinkiläistä ja katsellen lampaiden laiduntamista puutarhan laidalla tai kahvitella taiteilija Katri Tätilän tapaan. Ravintola saikin suuren suosion jo ensimmäisenä kesänä ja palkittiin Visit Naantalin sekä Naantalin kaupungin myöntämällä Master-palkinnolla Naantalin matkailuelinkeinon edistämisestä. Anun konseptoima Piknik Omenapuun alla palkittiin valtakunnallisesti 2023 Vuoden Ruokamatkailutuotteena .
Kiitos kun valitsit Green Key-sertifioidun yrityksen!
Vastuullisuustyö on lähellä sydäntämme
Tammiston tilalla on pitkä historia ja on se ollut tärkeä tukikohta paikalliselle yhteisölle. Lisäksi tilan on arvokas kulttuurikohde . Tunnemme että on meidän velvollisuutemme kantaa vastuuta ympäristöstämme ja suojella ja vaalia sitä tulevia sukupolvia varten. Tilanne vaatii konkreettisia tekoja ja tavoitteemme on jatkuvasti ja johdonmukaisesti kehittää toimintaamme ympäristöystävällisempään suuntaan.
Pääteemat vastuullisuustyössämme ovat: Ympäristö, ihmiset & yhteisö, kulttuuri & historia ja ruoka
Meille on myönnetty keväällä – 24 Green Key– sertifikaatti. Green Key on kansainvälinen majoitusliikkeille suunniteltu sertifikaatti, joka kehittää kestävää matkailua nyt jo yli 65 maassa. Sertifikaatin omaavien yritysten tulee täyttää tiukat laatukriteerit mm. vähentämällä ympäristökuormitusta kuten veden- ja energiankulutusta, lisäämällä henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoutta, kierrättämällä sekä kannustamalla ekologiseen liikuntaan.

Vastuullisuuslupauksemme
Missiomme on, että Tammistossa kaikilla on hyvä olla – vierailla, henkilökunnalla, kumppaneilla ja liiketoiminnalla.
Teemme johdonmukaisesti työtä sen eteen, että sinä vieraanamme voit hyvällä mielellä nauttia olostasi meillä.
Käytämme myös paikallisesti tuotettuja elintarvikkeita, tuotteita ja palveluita. Merkitsemme ne näkyvästi, jotta sinun on helppo löytää ne. Pyrimme näillä valinnoillamme vahvistamaan paikallista taloutta. Seuraamme tuottamiamme jätemääriä, ja pyrimme jatkuvasti vähentämään sekajätteen määrää kierrättämällä ja lajittelemalla. Tarkkailemme myös ruokahävikkimme määrää ja pyrimme vähentämään sitä.
Päivittäiskäytössämme on ainoastaan ympäristömerkittyjä puhdistuskemikaaleja ja pehmopapereita. Noudatamme annosteluohjeita ja vähennämme siten kemikaalien kertymistä ympäristöön.
Me kannamme vastuuta ihmisistä ja ympäristöstä!